9. heinäkuuta 2012

...oma yksityinen kirjasto

Sukulaiseni sanovat, että minulle on vaikea ostaa kirjoja, "koska olen lukenut niin paljon". Heidän mielestään - ja ilmeisesti muidenkin ihmisten mielestä - lahjaksi ostetaan kirjoja, joita lahjan saaja ei ole vielä lukenut. Itse en ole koskaan ymmärtänyt tällaisen käytännön mielekkyyttä. Miksi ihmeessä haluaisin kirjan, josta en tiedä ollenkaan, pidänkö siitä vai inhoanko sitä? Sehän on hakuammuntaa, epäkäytännöllistä. Minä haluan kirjoja, jotka olen lukenut, hyviksi havainnut ja jotka haluan lukea vielä uudestaankin.

Näistä rakkaista ystävistäni olen kerännyt jo varsin laajan pikku "kirjaston" hyllyyni. Tässä postauksessa ajattelin hiukan esitellä kirjoja, joita olen ostanut kirjakaupoista, antikvariaateista, kirjastojen poistomyynnistä ja saanut lahjaksi. Koska kirjoja on melko paljon, listaan vain kaikkein kalleimmat aarteeni ja kerron jotakin ylimääräistä aina kun sille on aihetta.

Markus Zusak: Kirjavaras
Patrick deWitt: Puhdistautuminen - Tämän kirjan esittelinkin jo viime postauksessani. Se on ainoa, jota en tästä listasta voi suositella, koska en ole lukenut sitä vielä. Odotan kuitenkin paljon kyseiseltä kirjailijalta.
Charles Dickens: Great Expectations - Tuliainen äidin ja pikkuveljien Lontoon-matkalta. En ole aloittanut vielä lukemista, mutta uskaltauduin pyytämään kirjaa, koska olen nähnyt kirjasta tehdyn minisarjan televisiosta, ja se vakuutti minut. Olen myös lukenut Dickensiltä muutaman kirjan suomeksi.
John Irving: Viimeinen yö Twisted Riverillä - Taidokasta ihmiskuvaa, lahja "Turun mummilta".
John Steinbeck: Hiiriä ja ihmisiä - Kävin ostamassa tänään antikvariaatista. Yllättävän lyhyt klassikoksi, luin kerran mökillä ja rakastuin.
Silene Lehto: Hän lähti valaiden matkaan - Pyrskähdyttävän hauska ja toisaalta viiltävän surullinen runokokoelma.
Richard Adams: Ruohometsän kansa
Jukka Laajarinne: Muumit ja olemisen arvoitus - Tutkielma muumikirjojen sisältämästä eksistentialismista - vaikea sana, joka tarkoittaa olemassaolon filosofiaa. Suosittelen lämpimästi.
Ursula K. Le Guin: Läntisen rannan aikakirjat-, Maameren tarinat-sarja - Ehdottomasti yksi lempikirjailijoistani, itse luokittelen tyylin "viisaaksi fantasiaksi". Erityisesti tuohon jälkimmäiseen fantasiasarjaan rakastun yhä uudelleen.
Cornelia Funke: Musteloitsu - Tavoitteena ostaa Mustesydän-trilogian kaksi muutakin osaa kokoelmiini.
Suzanne Collins: Nälkäpeli-trilogia - Tuskin tarvitsee enää enempää suitsutusta, ensimmäinen osa on paras.
J.R.R. Tolkien: Taru Sormusten Herrasta-trilogia - Sain koko trilogian yksissä kansissa kahdellatoista eurolla antikvariaatista. Yritin nuorempana lukea monta kertaa, mutta hitaasti etenevän tarinan kauneus avautui vasta muutamia vuosia sitten minulle.
Lene Kaaberbol: Näkijän sota - Yritän epätoivoisesti etsiä sarjan muita osia.
J. K. Rowling: Harry Potter-sarjan neljä ensimmäistä osaa
Philip Pullman: Universumien tomu -trilogian ensimmäinen ja viimeinen osa
Jaakko Heinämäki ja joitain muita: Pihlajanorsu - Uusia, hauskoja merkityksiä kummallisille eläintennimille, esimerkkinä aavikkotasku = pikkulapsilla havaittava hiekan kertyminen vaatteiden poimuosiin.
Tove Jansson: Tarinoita muumilaaksosta - Kokoelmateoksessa on neljä kirjaa: Muumipeikko ja pyrstötähti, Taikurin hattu, Taikatalvi ja suosikkini kaikista muumikirjoista, Muumipappa ja meri.


Huomenna kerron kirjoista, jotka vielä aion hankkia kirjastoani rikastuttamaan. Teitä, jotka selasitte tämänpäiväisen listan läpi lukematta sitä kunnolla (koska pitkät postaukset kyllästyttävät teitä), lohdutan sillä, että huominen lista ei ole yhtä pitkä, vain (?) 12 kirjailijaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti