Itseäni tuo yksityiskohta ei ole koskaan erityisesti kiehtonut. Sen sijaan muutama muu ihmiselle varsin luonnollinen ja tavallinen ominaisuus kiinnostaa minua yhtä paljon kuin isääni tai kuolemaansa odottavaa vaeltajaa sormien toiminta.
"Pelon anatomiaksi" sitä tämän päivän Hesarissa kutsuttiin. Kuinka jokin uhkaava, epätavallinen ääni tai haju tai vaikka silmäkulmassa häilähtävä liike saa vaistomme hälyttämään. Kuinka jokainen solumme keskittyy pitämään meidät hengissä. "Pupillit laajenevat ja näkö tarkentuu." "Pelästyminen panee hikoilemaan, eli käynnistää kehon jäähdytysjärjestelmän, koska elimistö varautuu fyysiseen rasitukseen." "Iho nousee kananlihalle, koska adrenaliini saa karvankohottajalihakset supistumaan. Tästä ei ole hyötyä paljasnahkaiselle nykyihmiselle, mutta kun esi-isämme tiheä karvoitus nousi pystyyn, se näytti suuremmalta ja pelottavammalta. Lisäksi pörhistäminen säästi lämpöä." "Adrenaliini ja noradrenaliini saavat sydämen sykkimään kiivaasti ja pumppaamaan verta lihaksille." "Keuhkoputket laajenevat, jotta keuhkot saavat lisää happea. Hengityksen tahti kiihtyy." "Polvet tutisevat, jollei ihminen syöksy pakoon. Jalat voivat alkaa vapista kontrolloimattomasti, koska lihaksiin on virrannut tavallista runsaammin verta ja ne ovat jännittyneet." Kaikki tämä - ja paljon muuta - vaistomaisesti, muutaman sekunnin aikana, ilman, että ehdimme edes tulkita äänen merkityksen. Kaikki tämä, jotta ihminen säilyisi hengissä.
Minusta siinä on jotakin kaunista. Kuinka kylmällä säällä veri pakenee sormista ja muista hyödyttömistä ulokkeista keskivartaloon elintärkeitä elimiä lämmittääkseen. Kuinka jokin villi selviytyjä meissä kohottaa päätään ja pörhistää turkkiaan, kasvattaa meille kynnet. Kuinka vuosituhansien takaiset vaistot yhä elävät meissä, jotta me eläisimme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti