...junanraiteiden tuoksu

Huomenna jälleen luovan kirjoittamisen tunti, ihanaa! Ryhmämme on pieni ja muut kurssille ilmoittautuneet abeja, jotka toivovat lähinnä saavansa kurssista jotain hyötyä yo-kokeisiin. Mutta opettaja on hyvä. Näkee, että hän on aidosti innostunut kirjoittamisesta ja kirjallisuudesta.

Ensimmäisillä tunneilla olemme oppineet tekniikoita ideoimiseen. Kirjoitimme tajunnanvirtaa, assosioimme, käytimme valmista aloituslausetta ponnahduslautana omalle kertomuksellemme... Pidin eniten tuosta jälkimmäisestä harjoituksesta. Opettaja näytti meille viisi-kuusi erilaista aloituslausetta eri romaaneista. Valitsimme suosikkimme ja jatkoimme kertomusta samaan tyyliin, keksien henkilöitä, tapahtumia... Itse valitsin Don De Lillon romaanin, Putoavan miehen, ensimmäisen lauseen. Sen rytmi ja kieli puhutteli minua, haastoi ja houkutteli tutustumaan lähemmin siihen maailmaan, johon lause viittasi. Tällainen teksti tuosta yhdestä lauseesta syntyi:

Se ei ollut enää katu vaan maailma, lähenevän yön ja lankeavan tuhkan aika ja paikka. Siinä maailmassa minä olin yksin, se oli minun, yksin minun. Huurteen peittämät katukivet polttivat jalkojani, kun kuljin hiljenneessä illassa kohti kujansuuta. Maailmani reunalla pysähdyin, kurotin poikkikadun toisella puolella kimmeltäviä ikkunoita kuin tähtiä. Mutta minä tiesin paikkani. Tiesin maailmani rajat. Annoin varjojen syödä minut, kävelin takaisin.

Tunsin sen kujanpätkän kuin omat taskuni, niin kuin tunsin kaupungin jokaisen kujan, hylätyn talon ja takapihan. Tiesin heti, että jokin oli pielessä. Kujalla oli joku muukin, hengitystä, vapinaa, läsnäolo. Roskatynnyrin kyljessä joku hengitti samaa pimeyttä kuin minä.

- Kuka siellä? Astuin lähemmäs, ääneni pakotettu rohkeus kilpenäni. Joku yskäisi. Tuhkaa ja savusumua. Samaa kuin minussa. - Kysyin, kuka siellä. Tule esiin.

- Anna minun olla. Ääni repaleinen ja lepattava kuin narulle unohtunut lakana. Astuin lähemmäs. 

Sitten loppui aika. En tiedä, miten olisin jatkanut kertomusta, eikä se oikeastaan jäänyt kaihertamaan mieltäni niin kuin potentiaalinen romaanintarina jäisi, mutta sitä oli mukava kirjoittaa.

Kurssin lopputyönä teemme kukin oman portfoliomme, johon kokoamme parhaita tekstejämme. Nyt kirjoittamamme tekstit ovat vasta raakaversioita, myöhemmin alamme kehittää ja muokata niitä. Tästäkin tekstistä saattaa vielä jalostua novelli.

Ajattelin tarjota teillekin mahdollisuuden kokeilla kirjoitusharjoitustamme. Kokosin tähän muutamia lempikirjojeni aloituslauseita, joista kokeilunhaluiset voivat valita yhden puhuttelevimman, jota jatkaa haluamallaan tavalla kymmenen minuutin ajan. Ilmoitan seuraavasssa postauksessani, mistä kirjoista lainaukset ovat peräisin (myöhemmin on hauska tarkistaa, miten erilaisen kertomuksen itse hahmotteli).

1. Esikkojen aika oli ohi.
2. Nuori kanadalainen, hädin tuskin viidentoista vanha, oli empinyt liian kauan.
3. Kun me muutimme tänne, mie en aluksi oikein osannut puhua.
4. Muutamana päivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton.
5. Joskus ei yhtään aavista.
6. Minut muistetaan.
7. Torak hätkähti hereille unesta, johon ei ollut missään nimessä aikonut vaipua.

Ei kannata valita sellaista lausetta, jonka mahdollisesti tunnistaa ja muistaa, millaisesta kirjasta se on. Parempi muodostaa ihan oma kertomuksensa vain niistä eväistä, joita saa tuosta yhdestä lauseesta ja omasta mielikuvituksestaan.