...uudet villasukat

Ensimmäinen maanantai loman jälkeen on ehdottomasti yksi niistä päivistä, jolloin haluaisi jättää ruumiinsa kotiin. Ei minua kouluun lähteminen haittaa, kun vain saisi lähteä sinne aineettomana, ruumiittomana henkenä, tietoisuuden tihentymänä, pilvenhattarana. Voisi vaihtaa kuulumisia ja päivitellä koulun vallannutta outoa hajua (lattiavahaa) ja oppia ja nauttia opiskelusta ilman, että pitäisi raahata kivulloista kehoa mukanaan.

Sänky ei ole koskaan tuntunut yhtä ihanalta kuin tänään, niin pehmeältä, lämpimältä, turvalliselta. Peiton poimussa kehokin tuntui vielä suhteellisen normaalilta, ei ehkä ihan kiinteältä, mutta ehdottomasti miellyttävämmältä kuin se, joka joutui nousemaan ylös. En haluaisi valittaa, mutta

• reidet ovat kipeät ja kankeat eilisestä jumpasta (tein kerrankin kaikki kyykyt, jipii!)
• oikeassa ranteessani (kirjoituskädessäni) heräsi vanha kipu - jokin siellä ei nyt ole ihan kunnossa
• rintaa ahdistaa ja pistää liian syvään hengittäessä, ikään kuin jokin jänne kiristyisi rintalastan ympärille

Tällaisten päivien jälkeen kotiin palatessa on saatava ylleen jotain mahdollisimman mukavaa ja löysää ja anteeksiantavaa. Vanhemmatkaan eivät enää jaksa ihmetellä, kun ilmestyn iltaruokapöytään yöpaidassa ja villasukissa - tällaisia päiviä kun on aina silloin tällöin. Helpottaa hiukan, kun ei tarvitse miettiä, miltä näyttää. Saa keskittyä pelkkään olemiseen. Kivutkin tuntuvat pehmeämmiltä yöpuvun muumimammamaisten muotojen alta.