Löysin aikoja sitten kirjoittamani miniromaanin. Välillä sitä melkein hävetti lukea. Ajatus loikki, toinen toistaan dramaattisemmat vaaratilanteet seurasivat toisiaan kiihkeässä tahdissa auttamatta kuitenkaan itse tarinaa eteenpäin, henkilöt olivat litteitä ja jotkin tapahtumat plagioitu suoraan eräästä kirjasarjasta. Silti jatkoin lukemista.
Sillä kaiken sen lapsellisuuden ja melodramaattisuuden alta pilkotti jotain tuttua. Ideoita. Tunnistin tapahtumista ja tekstistä asioita, joita olin käsitellyt äsken kirjoittamassani romaanissa, ja toisia, joita olin ajatellut käyttää seuraavassa. Tekstistäni on tullut kypsempää ja taidokkaampaa ja ajattelusta monipuolisempaa ja syvempää, mutta pohjalla on sama idea, sama teema, puhdas ja koskematon.
Ajattelen tuota lyhytromaania - niin suurta myötähäpeää kuin se nyt tuottaakin (voiko tuntea myötähäpeää itseään kohtaan?) - ikään kuin tarpeellisena ja hyödyllisenä harjoituksena. Siitä ei koskaan tullut mitään muuta kuin koululaisen kunnianhimoinen raapustus, eikä koskaan tulekaan, vaikka olisinkin niin epätoivoinen että yrittäisin uudelleenkirjoittaa sitä. Mutta sen kantamat idean siemenet eivät ole joutuneet hukkaan tai hautautuneet liian syvälle tiedostojen kätköihin, vaikka miniromaani itse sinne joutuikin. Ne ovat kantaneet aina tähän päivään asti, itäneet, kasvaneet, jalostuneet. Ne eivät olleet vielä valmiita silloin, kun kirjoitin kyseisen lyhytromaanin; minä en ollut vielä valmis. Mutta niiden aika tuli, lopulta.
Jotkin ideat tarvitsevat enemmän aikaa kehittyäkseen. Enkä nyt tarkoita vain tarinan aihioita, vaan elämää ylipäätään. Ehkä sinullakin on jokin epäonnistunut projekti mieltäsi painamassa ja harmittamassa, ehkä viime vuoden uuden vuoden lupaus oli liian haastava? Vielä ei kannata luovuttaa. Jotkin ideat vain paranevat vanhetessaan, itäessään jossakin mielen perukoiden kosteudessa ja hämärässä. Ehkä jo tänä vuonna maailma on valmis mullistavalle keksinnöllesi? Ehkä jo tänä vuonna olet itse valmis.
Inspiroivaa uutta vuotta 2013!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti