Luin joskus Michael Hoeyen kirjoittaman trilogian Hermux Tantamoq -nimisestä hiirestä, joka joutui erilaisiin seikkailuihin. Kirjasarja ei sinänsä ollut mitenkään mieleenpainuva, mutta eräs yksityiskohta on jäänyt mieleeni pitkäksi aikaa.
Hermux kirjoitti päiväkirjaa. Jokaisen päivän - oli se sitten kellosepänverstaalla verkkaisesti kulkenut tai seikkailuissa kulunut - jälkeen hiiri kirjasi ylös päivän pienet ilonaiheet. Hän ei kertonut, mitä oli tapahtunut, vaan kirjoitti pienistä yksityiskohdista, tuoksuista, olotiloista, ruoasta, kaikesta sellaisesta, mistä hiiri voi tuntea kiitollisuutta (jumalalle vai elämälle, se ei selvinnyt koskaan, eikä oikeastaan tarvinnutkaan selvitä). Kirjoitin itsekin tuohon aikaan päiväkirjaa, ja kokeilin tapaa muutaman päivän ajan. Myöhemmin olen huomannut, että päivän tapahtumat muistaa yllättävän hyvin pelkistä mitättömiltä vaikuttavista yksityiskohdista.
Vietin viikonlopun Turussa sukuloiden. Tolkuttomasta väsymyksestä johtuen nämä pari päivää eivät ole muuta olleetkaan kuin pirstaleita sieltä täältä, mosaiikkia liian läheltä katsottuna, yksityiskohtia, ohi välähteleviä hetkiä, joista ei saa otetta; kokonaiskuva on jäänyt hahmottamatta, kun päiviä ovat vähän väliä pilkkoneet lyhyet nokkaunet. Kerrottavaa olisi, mutta en osaisi jäsentää sitä kovinkaan järkevästi. Siksi ajattelin matkia Hoeyen kirjojen herttaista päähenkilöä, ja koostaa tämänkertaisen postauksen onnen sirpaleista:
Perjantai: Kiitos suurista, pehmeistä höyhenhiutaleista ja katulamppujen valokeiloista. Kiitos sulan juuston tuoksusta. Kiitos ilmapatjasta.
Lauantai: Kiitos koiran kynsien rapinasta ja sen kylmästä kirsusta, joka vetäytyi pois heti kun pyysin. Kiitos suihkusta, kiitos croissantista. Kiitos tutuista maisemista, joulumarkkinoista, paahdetuista manteleista, japanilaisturisteista, tanssijan huurteisiksi meikatuista ripsistä, kiitos kyltistä, jossa luki "Olen huoltamassa porojani, mutta palaan pian. T: Joulupukki". Kiitos partiolaisten glögistä, kiitos markkinaväen seasta kohoavista tonttulakeista, kiitos jokirannasta ja kirkonkelloista. Kiitos päiväunista nojatuolin sylissä, kiitos klooriveden vihertämistä hiuksista, pimenevistä ikkunoista. Kiitos, että sain mennä nukkumaan.
Sunnuntai: Kiitos tutusta mausta (fenkoli?) ja sen tuomista muistoista. Kiitos painavista luomista. Kiitos, että sain nukahtaa autoon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti