...uusi sukupolvi

Kaksi päivää kestäneet sukkavikkelät huipentuivat tänään spektaakkelimaiseen sukkagaalaan. Niille, jotka eivät kuulu olarilaisten lahkoon, selvennettäköön, että kyse on lukion ykkösvuosikurssilaisten mopotuksesta. Olarin lukion tutorit olivat järjestäneet kaikenlaista hauskaa ja nolostuttavaa tekemistä, teemapukeutumista, leikkejä ja erilaisia tehtäviä. Kahden päivän ajan lukiomme oli taikametsä, jossa vilisti keijuja, peikkoja, kylpyläasiakkaita, Nalle Puheja, Marioita, karjapaimenia ja vampyyrejä, vain joitakin mainitakseni. Välituntisin me kakkos- ja kolmosluokkalaiset keräännyimme seuraamaan ykkösluokkalaisten julkista nöyryytystä.

Ykkösvuosikurssilaisten mopotus kuuluu lukion perinteisiin, eikä se oikeasti ole niin kamalaa kuin miltä kuulostaa. Suurin osa ykkösistä osallistui innolla leikkeihin ja tutoreiden palvontaan. Jotkut näyttivät oikein nauttivan saamastaan huomiosta. Eteisaula sykki naurusta ja musiikista.

Seurasin ylpeyden- ja ikävänsekaisin tuntein sukkavikkeliä. Viime vuonna minä olin tuossa, ensimmäisenä päivänä Uuno Turhapurona ja toisena päivänä hippinä. Silloin tällöin teki taas mieli mennä mukaan leikkiin, hullutella, tanssia. Toisaalta tuntui mukavalta myös vain seurata sivusta uuden olarilaissukupolven syntyä ja kasvua, nähdä perinteiden ja aatteiden siirtyvän eteenpäin. On ihanaa tuntea kuuluvansa joukkoon, olevansa osa yhteisöä. Etenkin, kun kyse on näin riehakkaasta, hyväntuulisesta, tervehenkisestä, fiksusta ja innostuneesta yhteisöstä kuin Olarin lukiossa. Vaikka Olarin lukion vala vannotaankin käsi MAOLilla, tunnen kuuluvani tänne. Täällä saan nauttia opiskelusta, täällä yhteishenki on hyvä ja luokkahuoneet täynnä ideoita, nuoruuden intoa.