En ole ikinä esimerkiksi nähnyt Sibelius-monumenttia. Nyt kun näin, oli tietenkin pakko pistää pää sellaisen putken sisään ja huutaa. Kivasti kaikui.
Äidin mukaan olen kyllä kerran käynyt Suomenlinnassa - tosin korkeintaan kaksivuotiaana taaperona. Oli siis korkea aika korjata tämäkin puute. Tässä muutamia onnistuneimpia otoksia tuolta reissulta:
Ehkä vieläkin hauskempaa oli kuunnella saksankieltä. Berliinissä on ihan oma murteensa, josta en ymmärrä juuri mitään, mutta silloin, kun "oma berliiniläiseni" puhui minulle, hän vaihtoi kirjakieliseen saksaan ja puhui muutenkin rauhallisesti ja selkeästi. Oli lumoavaa bongailla kauniisti muodostetuista lauseista eriäviä yhdysverbejä, datiivia, sivulauserakennetta, refleksiiviverbejä...kaikkia niitä asioita, joita olemme tunneilla opetelleet. Kielioppi elää, niin kuin postauksen otsikossa jo vähän vihjaisinkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti