...mökkiviikonloppu

Se on täällä taas. Kirpeät aamut ja huuruna tuprahteleva hengitys. Televisioon palaavat sarjat. Muuttolinnut, sadepäivät, puolukat, omenat. Kirkas kultainen valo, aivan toinen kuin kuukausiin. Elävä, viileän kaunis kuin lasi. Syysvalo.

Minä olen syysihmisiä, muutenkin kuin vain syntymäpäiväni mukaan. Minä rakastan syksyä, rakastan kaikkea siihen liittyvää, jopa iltoihin kuin varkain hiipivää hämärää.


Syksyisin minulla on levottomat jalat (villasukkiin käärityt) ja muuttolinnun mieli. Vaeltelen metsissä ja sänkipelloilla Miksun ja kameran kanssa, metsästän konjakinhehkuista valoa ja koivuista satavaa kultaa. Hengitän ruskaa, jolle ei ole saksan kielessä sanaa, kadotan itseni niihin väreihin. Liekehtivään oranssiin, palonpunaiseen, poltettuun keltaiseen. Maalaan ne levottomaan liikkeeseen, annan niiden lentää linssini poikki niiden kiihkeää lepatusta pysäyttämättä. Kaikki on liikkeessä, muutoksessa, kuolemassa ja selviytymässä, enkä minäkään malta olla paikoillani pitkään, kaipaan Lappiin, meren äärelle, vaellukselle, ulkomaille. Työpöytäni yläpuolella maailmankartta kerjää minun katsettani kuljeskelemaan...

 Sadepäivinä en minäkään silti viitsi kuljeskella metsässä. Kun ulkona maailma verhoutuu veteen, sen ääneen ja valoon ja tuoksuun, minä tyynnytän levottomat jalkani hiihtelemällä villasukissa ja levottomat ajatukseni pakenemalla kovien kansien väliin.

Se on täällä taas. Syksy.