...tahto

Minulla on vinkki niille lukijoilleni, jotka harrastavat itsekin kirjoittamista. En tosin voi ottaa siitä kunniaa, sillä idea on alunperin Natalie Goldbergin, amerikkalaisen kirjailijagurun. Sain kerran syntymäpäivälahjaksi Goldbergin kaksi kirjoittamisopasta, Luihin ja ytimiin ja Avoin mieli, ja luin ne kannesta kanteen. Aivan varauksettomasti en voi teoksia suositella. Niissä on jonkinlaista new age -tyyppistä henkisyyttä ja mystisyyttä, joka ei ainakaan minuun vedonnut. Mutta siitä huolimatta oppaat tekivät minulle hyvää. Ne luettuani olen yrittänyt ujuttaa kirjoittamista arkeeni, tehdä siitä säännöllistä ja jatkuvaa harjoitusta sen sijaan että kirjoittaisin vain silloin kun minulla on inspiraatio meneillään. Yksi Goldbergin oppaiden kirjoitusharjoitus sopi minulle erityisen hyvin, ja jäi elämääni senkin jälkeen, kun olin lukenut oppaat. Se on nykyään pelastukseni aina, kun huomaan, etten ole kirjoittanut mitään pariin päivään, ja tuottaa miltei poikkeuksetta hyvää tekstiä - tai ainakin hyviä ideoita.

Harjoituksen säännöt ovat yksinkertaiset. Aloita kirjoittamalla "Tahdon kirjoittaa..." ja jatka kirjoittamalla, mitä mieleesi tulee. Mistä haluat kirjoittaa? Mikä aihe on pyörinyt mielessäsi pitkään, mutta et ole saanut siitä otetta? Nyt on tilaisuutesi tarttua tuohon aiheeseen. Ei haittaa, vaikka aihe ei olisi kovin selkeänä mielessäsi. Lähde rakentamaan sitä kaikessa rauhassa, mutta turhia miettimättä. Älä kritisoi sitä mitä kirjoitat. Älä pysähdy harkitsemaan, vaan kirjoita, kirjoita, kirjoita. Kirjoita 10 minuuttia katkotta. Jos hyydyt, jos huomaat kynän pysähtyvän, lopeta lause ja aloita uudestaan: "Tahdon kirjoittaa..."

Itse aloitan yleensä jostain melko abstraktista aiheesta, joka kiehtoo mieltäni: "ulkopuolisuudesta, elämästä yhteiskunnan sivuraiteella", "omistautumisesta", "ihmisistä jotka ovat syntyneet väärään aikakauteen", "jonkinlaisesta jumalattaresta"... Aiheet ovat ehkä tarttuneet minuun jostakin sykähdyttävästä elokuvasta, tai tulleet mieleeni koiranulkoilutuksella. En yritä väkisin saada niistä aikaiseksi mitään tarinaa. Minä vain kirjoitan ne ylös, ja ikään kuin seuraan uteliaana vierestä, mitä niistä kasvaa. Siltä tämä harjoitus tuntuu: kuin ideat itsekseen versoisivat kädestäni ja kynästäni. Joskus niistä kasvaa oikeita tarinoita, yhdestä jopa kokonaisen romaanin juoni; joskus ne epäonnistuvat surkeasti; joskus huomaan kirjoittaneeni jotain kummallista - kuten "Tahdon kirjoittaa, mutta pelkään kirjoittamista. Luulin vihaavani sitä, mutta en minä vihaa. Minä pelkään. Pelkään myötähäpeää ja pettymystä ja kyvyttömyyttä." -, ja ajattelen "Jaaha, vai noin minä ajattelen. Kiinnostavaa." En koskaan tiedä, mitä tulen kirjoittamaan, kun aloitan tämän harjoituksen. Aloitan jostakin hyvin abstraktista tunteesta ja päädyn pieneen lohikäärmeeseen joka työntää tytön kumoon ja levittää läpikuultavat siipensä hänen suojakseen. Noin niin kuin esimerkiksi.

Minusta on erityisen ihanaa, ettei tämä kirjoitusharjoitus lähde negatiivisesta tunteesta "Minun on pakko kirjoittaa enkä keksi mitään kirjoitettavaa, joten otetaan tästä jonkun muun kehittämä kirjoitusharjoitus..." vaan positiivisesta: halusta ja tahdosta kirjoittaa. Siitähän kirjoittaminen alkaa. Siksi minä kirjoitan. Koska tahdon. Tahdon kirjoittaa vapaaehtoisista ihmiskilvistä. Sellaisista kuin Suna, kun hän työntää Ion taakseen, turvaan keihäiltä ja nuolilta. Tahdon kirjoittaa rakkaudesta joka on niin arkipäiväistä ja toisaalta niin poikkeuksellista, niin kyseenalaistamatonta, että sen voi kirjoittaa sivulauseeseen. Tahdon...