...alkusoinnut, lupaus jostakin

Luen valtavasti kirjoja. En osaa edes arvailla, kuinka monta olen elämäni aikana lukenut. Ehkä satoja. Ehkä tuhat. Jotkin useampaan kertaan. (Olen huono arvioimaan mitään, millä on tekemistä numeroiden kanssa: ikää, pituutta, etäisyyttä, hintaa...) Jotkin niistä ovat hyviä. Toiset karmeita. Jotkin unohtuvat viikon päästä lukemisestaan. Toiset jäävät kummittelemaan mieleeni, kunnes saan hankittua ne itselleni, kosketeltaviksi, katsottaviksi, ohikuljettaviksi hyllyyni. Joihinkin palaan uudestaan ja uudestaan, koska jokin niissä kiehtoo minua, puhuttelee, häiritsee tai koskettaa. Lempikirjoja minulla on hyllyn täydeltä, mutta on vain muutamia, tällä hetkellä yhden käden sormilla laskettava määrä, jotka ovat oikeasti merkinneet jotain elämää suurempaa minulle. Ajattelin ensin esitellä ne kaikki yhdessä postauksessa, mutta se alkoi venyä uhkaavasti, joten päätin jakaa kirjat eri päiville. Tulevana neljänä päivänä esittelen siis yksitellen neljä minun maailmaani muuttanutta kirjaa. Tässä ensimmäinen:

Astrid Lindgrenin Ronja Ryövärintytär oli lempikirjani lapsena. Voi tosin olla, että muistan väärin - voi olla, etten niin pienenä edes kiinnittänyt huomiota siihen, mikä on lempikirjani. Tämä on kuitenkin jäänyt parhaiten mieleeni, koska se oli jännittävä, hauska ja kauniisti kirjoitettu. Se on edelleen mielestäni hyvä kirja, kaunis, ajatuksiaherättävä kertomus kasvamisesta ja omista valinnoista, vanhempien ja lasten suhteesta. Ronja Ryövärintytär on tärkeä kirja minulle siksikin, että se on ainoa, josta minulla on muistikuva äidin lukemana. Äidilläni, niin kuin monien muidenkin äideillä, oli tapana lukea minulle ja veljilleni iltasatuja, kun olimme pieniä. Kiipesimme äidin ja isän sänkyyn, käperryimme äidin lämpimään kylkeen ja kuuntelimme hänen lukemiaan tarinoita, katsoimme kuvia. Noissa hetkissä oli jotain suloista, turvallista. Mutta ne olivat myös jotain enemmän. Ne olivat siemen. Ainakin näin jälkikäteen olen ajatellut, että iltasaduista kaikki alkoi. Niistä alkoi minun rakkauteni ja janoni tarinoihin. Niistä alkoi minun kaipuuni luoda itsekin jotain yhtä ihanaa kuin ne tarinat, jotka saivat minut nauramaan, jännittämään ja vakavoitumaan joka ilta äitini kyljessä.