Oli aika, jolloin minusta oli ihanaa kirjoittaa blogia. Tajusin aika nopeasti, ettei tästä tule sellaista trendikästä, tuhansien seuraamaa blogia vaan pienen piirin kiinnostuksenkohde. Ja minusta se oli ihan ok. Sain tehdä tätä sellaisena sivuraiteena kirjoittamiselleni. Sain tehdä tätä omaan tahtiini, omalla tyylilläni. Tästä blogista tuli muistikirja ja päiväkirja. Mutta niin kuin päiväkirja, myös tämä alkoi tuntua entistä enemmän taakalta. Jutunaiheet kertyivät, enkä jaksanut tarttua niihin, en halunnut pakottaa itseäni kirjoittamaan. Tauot venyivät, ryhtiliikkeet jäivät tekemättä, hiljaisuuteni ja saamattomuuteni alkoi hävettää, kunnes käänsin selkäni kokonaan tälle kummalliselle, epäonnistuneelle blogiyritykselle. Ehkä minusta ei vain ole bloggaajaksi. Ehkä ketään ei kiinnosta. Edes minua.
Juuri nyt en tiedä, mitä tekisin tälle. Kunniallisinta olisi kai lopettaa kokonaan, mutten haluaisi luovuttaa vielä. Minulla on suunnitelmia, visioita, ideoita vielä. Tarvitsen vain vähän aikaa niiden hiomiseen, arvioimiseen. Kuunnelkaa hiljaisuutta. Ehkä se joskus vastaa teille.
Ei älä lopeta! Pidä tauko, mieti, unohda, palaa joskus takaisin :) terkkuja Phoenixistä!
VastaaPoistaKiitos tästä :) että muistat ja välität. Tällä hetkellä ajattelen juuri tuollaista pientä taukoa, sen jälkeen ehkä kasvojenkohotusta niin ulkoasun kuin sisällönkin suhteen (jokin tietty aihealue karsisi sen tunteen, että kaikesta on pakko ehtiä kirjoittaa).
PoistaHalit Phoenixiin, pidä hauskaa!!