Ajatukseni ovat olleet lähipäivinä jotenkin sekaisin. Ne eivät ole taipuneet ymmärrettävään muotoon, sanoiksi ja lauseiksi, vaan räpistelleet kalloani vasten kuin häkkiin suljetut linnut, jotka ovat sekavia törmättyään liian monta kertaa kaltereita vasten. Hämmentyneenä ja turhautuneena olen yrittänyt tätä tunnetta teillekin kuvailla, pakottaa sen tekstiksi, mutta se on tuntunut kohtuuttoman raskaalta sekä teille että minulle. Anteeksi siitä. En kai ole vieläkään sisäistänyt sitä faktaa, ettei huonosta kirjoitusvireestä yksinkertaisesti voi kirjoittaa, ymmärrettävästä syystä.
Nyt olen kuitenkin paranemaan päin. Tänä aamuna huomasin, että voin taas ajatella normaalisti, selkeästi ja kirkkaasti. Kun mietin, kuinka kirjoittaisin muutoksesta blogiini, aloin aavistaa, mikä oli sekoittanut ajatukseni.
Meneillään olevaan saksan kurssiini kuuluu saksankielisen kirjan lukeminen ja sen arvosteleminen kirjoitelmassa. Valitsin luettavakseni Markus Zusakin Die Bücherdiebin -romaanin, koska olen lukenut kyseisen kirjan kaksi kertaa suomeksi, ja muistin tarinan pääpiirteet. Lukeminen eteni vaihtelevalla menestyksellä; joskus saattoi mennä monta sivua, etten oikeasti ymmärtänyt muuta kuin pronominit ja prepositiot, joskus taas onnistuin jopa nauttimaan itse tekstistä, enkä vain roikkumaan mukana ja pinnistelemään, jotta käsittäisin, kuka tekee ja mitä. Kirjan lukeminen kesti reilun viikon, ja oli toisaalta hermojaraastavaa, toisaalta palkitsevaa. Opin uusia sanoja ja huomasin, että saksan puhuminen alkoi tuntua aavistuksen luontevammalta, helpommalta, kun oli juuri lukenut monta sivua saksaksi, osin ääneen. Saksan kielioppi, sanajärjestys, fraasit ja kohteliaisuudet ujuttautuivat kuin varkain puheeseeni - ja etenkin ajatuksiini.
Näin jälkikäteen on oikeastaan kummallista, etten tajunnut saksaksi lukemisen vaikutusta jo silloin, kun tuskittelin, miksi ajatukseni tuntuivat hangoittelevan vastaan, nousevan sotajalalle sanojen ja lauserakenteiden kanssa. Totta kai se, että luen joka ilta pitkät pätkät vierasta kieltä, vaikuttaa koko ajatusrakennelmaani, kun muutenkin olen niin riippuvainen kielestä.
Äidinkieleni on minulle tärkeä. Se on minulle ainoa, luotettavin, luonnollisin keino välittää tunteitani ja ajatuksiani. Jos ajatuksiani jatkuvasti pommitetaan vieraan kielen säännöillä ja sanoilla, se sekoittaa kaiken, horjuttaa jotakin tärkeää minussa. Silloin tunnen olevani epätasapainossa, kaltevalla pinnalla niin tunteineni kuin ajatuksineni. Taisin ymmärtää tämän alitajuisesti jo eilen. Sain nimittäin eilen iltapäivällä luettua Die Bücherdiebinin loppuun, ja melkein saman tien, kuin nälissäni, tartuin uuteen, suomenkieliseen kirjastonkirjaan, joka on odottanut kärsivällisenä vuoroaan. Luin 250-sivuisen romaanin miltei yhdeltä istumalta. Illalla ennen nukkumaanmenoa aloitin toisen kirjan jo paljon tyynempänä. Tasapainossa kieleni ja itseni kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti